Grillausvinkit mökillä

Grilliin voi tuhkea perinteisen makkaran ja pihvin lisäksi paljon muuta herkullista. Mökkinet kokosi parhaita grillausvinkkejä mökkilomaa ajatellen. Jätä myös omat grillausvinkkisi alla olevalla kaavakkeella.

1) Makkara
Valitse kaupasta A-luokan makkaraa, jonka lihapitoisuus on yli 63%. Viillä makkaran pintaan pieniä viiltoja. Tee kunnon tasainen hiillos. Lämmitä makkara kaukana hiilloksesta, siten että makkara on kauttaaltaan kuuma. Viimeistele kuori rapeaksi ja kauniin ruskeaksi molemmilta puolilta lähempänä hiillosta. Nauti sinapin, ketsupin ja oluen kanssa heti tuoreeltaan.
 
2) Bratwursti
Saksalainen makkaraa eli bratwurstia löytyy nykyisin useita merkkejä isoista ruokakaupoista. Merkkejä on mm. Zimbo, Roslundin Bratwurst, Korpelan Bratwurst, Hakalan Bratwurst ja Pirkka Bratwurst. Bratwurstin grillaaminen tapahtuu samallalailla kuin makkaran, kuitenkin ilman viilloksia.

3) Kasvisnyytit foliossa
Pilko suosikkikasviksesi (esim. paprika, punasipuli, herkkusieni, kesäkurpitsa, kypsiä perunoita) folionyyttiin. Laita nyyttiin mukaan tuorejuustoa, fetaa, vuohenjuustoa tai loraus öljyä. Lisää maun mukaan suolaa, pippuria ja tuoreita yrttejä. Kääräise nyytti kiinni tiukasti ylöspäin, ettei nyytin sisälmykset pääsee karkaamaan. Hauduttele grillissä tasaisella lämmöllä.
 

4) Pihvit
Ota pihvifileet huoneen lämpöön kaksi tuntia ennen paistamista. Leikkaa paistopalat ja painele pihvit käsillä sopivan muotoisiksi. Kaada pihvien pintaan oliiviöljyä paistorasvaksi. Mausta pihvit pippurilla ja suolalla. Laita pihvit valmiiksi kuumalle grillilevylle (valuraudalle). Paista pihvi kertaalleen molemmilta puolilta 2-4 minuuttia grillin kuumuuden mukaan. Pihvin voi jättää mediumiksi tai paistaa kokokypsäksi.

 
5) Pekoniherkkusienet
Puhdista sienet ja poista sienen kannat. Täytä ontto sieni suosikkijuustollasi (Mustapekka, tuorejuusto jne.). Kääräise sieni kiinni pekonisiivulla. Sulje pekonisiivu cocktail-tikulla sienen läpi lävistäen. Grillaa tasaisesti.
 
6) Munakoiso-vuohenjuusto-hampurilainen
Leikkaa munakoisot sentin paksuisiksi viipaleiksi. Itketä munakoisot suolalla 20 minuuttia. Pyyhi sitten suolat pois. Leikkaa vuohenjuustotanko viipaleiksi. Kokoa hampurilainen (munakoiso-vuohenjuusto-munakoiso järjestykseen) ja yhdistä siivut cocktail-tikulla lävistäen. Grillaa hampurilainen molemmin puolin.
 
7) Maissitähkät
Grillaa maissitähkät tasaisen kypsiksi. Ruskea väri pinnalla kertoo kypsyysasteen. Herkuttele voin kanssa.

8) Kalan grillaus
Koska kala kypsyy ja myös hajoaa helposti, niin grillaa kala miedolla lämmöllä. Käytä kalan alla alumiinifoliota. Mausta kala pippurilla, yrteillä ja suolalla. Grillaa kala nahkapuolelta, ettei kalan maukkaat mehut valu pois grilliin. Myös kalan pää on siksi hyvä pitää mukana grillatessa.

 
9) Kanankoivet
Mausta kana suolalla, pippurilla ja muilla mausteilla. Anna kanan imea mausteita itsensää 5-10 minuutin ajan. Laita kana grilliritilälle nahkapuoli alaspäin. Paista kevyellä lämmöllä ensin nahkapuolelta n. 5-10 minuuttia kunnes nahka on rapeaa. Käännä kana ja paista vielä n. 5-10 minuuttia. Mausta kana nyt omalla marinaadillasi ja kypsennä kanaa 20-30 minuuttia miedolla lämmöllä kannen alla, että kana on kauttaaltaa kypsää. Testaa aika ajoin kanan kypsyysaste.

 
10) Herkkuvartaat
Täytä varrastikut maun mukaan. Vaihtoehtoina voivat olla mm. lihapalat, paprika, sipuli, kanapalat, kalapalat, peruna, lanttu ja porkkana. Kypsennä tasaisesti varrasta ajoittain käännellen.
 

11) Savustus
Savusta kala savustuslaatikossa. Laita laatikon pohjalle leppäpuruja ja muutama sokeripala. Suolaa kala ennen savustamista kevyesti. Laita kala ritilälle ja savustuslaatikko hiillokseen, niin ettei kuitenkaan pohja koske hiillosta. Anna ison lohen savustua noin tunnin laatikossa kansi kiinni. Nauti!

Leave a Comment